8.10.2017

(1) Miten vaalitaan yleissivistystä ja valinnanvapautta yhtä aikaa? #uusilukio

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion uudistamiskeskusteluun. Johdanto oli täällä.

 #1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä

Tuukka Tomperi avaa ja analysoi asiantuntevasti tiedon ja tietämisen luonnetta sekä yleissivistyksen käsitettä esityksessään Pro Reksi tapahtumassa. On turhauttavaa, jos yleissivistyksen määrittely muodostuu jo lähtökohtaisesti kompastuskiveksi joka keskustelussa. Eikö voisi hyväksyä sen olevan tasapainoista maailmankuvan ja toimijuuden rakentamista, jossa sekä tiedot että taidot ovat keskeisiä? Liian helposti väheksytään jompaa kumpaa tai asetetaan esimerkiksi luonnontieteet ja humanis-yhteiskunnalliset tieteet valinnaisiksi. Pohdinnan ja argumentoinnin taitoa ja tieteellisen tiedon muodostumisen ymmärtämistä tarvitaan molempia välttämättä. Marja Oilinki kirjoittaa blogissaan todella osuvasti tästä.

Uudistustavoitteiden lähtökohtien mukaisesti lukiota tulee kehittää yleissivistävänä koulutuksena, mutta samalla halutaan mahdollisuuksia yksilöllisiin valintoihin ja väitetään oppiaineiden paljouden tuovan sirpaleisuutta lukioon. Sen sijaan että hylätään yleissivistys ja ajetaan läpi ns. korimalli, jota esimerkiksi Arno Kotro on ansiokkaasti kritisoinut, pitää löytää tosienlaisia ratkaisuja. Jos korimalli saadaan runtattua läpi, silä saattaa olla arvaamattomia seurauksia. Korimallia on erittäin perusteltua vastustaa, jolloin sen läpi saaminen saattaa myös olla hyvin epävarmaa. Siksi uudistusta kaipaavien pitäisi aktiivisesti kehitellä toisenlaisia malleja.

Voisiko seuraava luonnostelu toimia pohjana uuden lukion tuntijaon ja opetussuunnitelman kehittelylle?

Lukion 1. vuosi sisältäisi pääasiassa kaikille yhteiset ja pakolliset viisi teemaa (istuisi nykyisin tavalliseen 5-jaksojärjestelmään, niin että joka jaksossa olisi nykyisen mittapuun mukaisesti noin kuusi kurssia). Pitkän matematiikan lukijoilla matematiikkaa olisi 5 jaksossa, lyhyen matematiikan lukijoilla 3 jaksossa. Lyhyen matematiikan lukijoille jäisi tilaa mahdollisille kielten ja matematiikan tukikursseille.

TEEMA 1. Suomalaisuus, demokratia, kansalaisuus
  1. historia
  2. yhteiskuntaoppi
  3. (sosiaali)psykologia + sosiologia (ryhmien väliset jännitteet, asenteet, stereotypiat yms.)
  4. äidinkieli
  5. musiikki
  6. matematiikka
TEEMA 2. Eurooppalaisuus
  1. historia
  2. yhteiskuntaoppi
  3. katsomus: aatteet ja ideologiat (sis kirkkotietoutta?)
  4. A-kieli
  5. kuvataide
  6. matematiikka
TEEMA 3: Globalisaatio ja monikulttuurisuus
  1. katsomus: maailmanuskonnot ja katsomukseen vaikuttavia tekijöitä
  2. maantiede
  3. historia: kv-suhteet, kulttuuripiirit
  4. A-kieli
  5. B-kieli
  6. matematiikka
TEEMA 4: Luonnontieteellinen maailmankuva ja kestävä kehitys
  1. fysiikka
  2. kemia
  3. biologia
  4. maantiede
  5. äidinkieli
  6. matematiikka
TEEMA 5: Ihminen ja hyvinvointi
  1. psykologia
  2. biologia
  3. terveystieto
  4. äidinkieli
  5. B-kieli
  6. (tilasto)matematiikka
Opetussuunnitelman kirjoittaminen yhteistyössä ainerajojen yli mahdollistaisi mielekkäästi toisiaan täydentävien ja yleissivistyksen perustaan kuuluvien sisältöjen valitsemisen ja jopa tuossa kaavaillun kurssimäärän pienentämisen. Jos mitoitus muutettaisiin pois "kurssista"ja sisällöissä etsittäisiin oleellista jonkinlaisella minimiperiaatteella, vuodesta ei tarvitsisi tulla näännyttävä, vaikka se tarjoaisi korvaamattomia yleissivistyksen rakennuspuita.

Eheytetyn opetussuunnitelman kanssa koulutasolla olisi aidosti mahdollista ja luontevaa toteuttaa opetusta ainerajat ylittävien osittain kansainvälistenkin projektien ja tiimioppimisen keinoin, jotka puolestaan rakentavat tärkeitä geneerisiä taitoja.

Kaikissa teemoissa kulkisi suunnitelmallisesti mukana
  • tvt-taidot
  • oppimisen taidot ja resilienssin rakentaminen (opo/psykologia)
  • mediataidot ja kriittinen ajattelu (suunnitelmallinen tiedonhallinnantaitojen harjoittelu)
  • hyvän elämän ja etiikan pohdinta
  • kurkistukset jatko-opintojen kirjoon ja työelämään
Ensimmäisen vuoden päättyessä opiskelija valitsisi, mitä aineita hän opiskelee toisena ja kolmantena vuonna. Koska matemaattis-luonnontieteellinen ajattelu ja argumentointi (loogisuus, tarkkuus, kokeellinen menetelmä) on erilaista kuin humanistis-yhteiskuntatieteellinen ajattelu ja argumentointi (moninäkökulmaisuus, arviointi, suhteuttaminen, epävarmuuden sieto), tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi jokaisen opiskelijan tulisi lukea vähintään yksi oppiaine molemmista (ja ehkä jopa suorittaa siitä hyväksytty ylioppilaskoe). Opetuksen tulisi painottua ennen kaikkea tiedonhallinnan ja ajattelun taitoihin - joiden oppiminen vaatii toki sisältöjä.

#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Edellä kuvattu malli yhdistäisi eri oppiaineet ja suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja purkaisi siten sirpaleisuutta (pohdintaa sirpaleisuuskokemuksen syistä täällä). Lisäksi, jos suurissakin lukioissa opiskeltaisiin ensimmäinen vuosi pysyvämmissä ryhmissä, luotaisiin tuttuuden tuomaa turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä, jotka ovat tärkeitä jaksamisen ja viihtymisen tukipuita ja mahdollistaisivat myös pitkäjänteisemmän tiimitaitojen kehittämisen.

Jatkuvan valitsemisen ja jatkuvasti uusiin ryhmiin menemisen tuomaa kuormitusta vähennettäisiin myös sillä, että toiseen ja kolmanteen opiskeluvuoteen ei valittaisi yksittäisiä kursseja vaan laajempia oppimääriä, jotka opiskellaan pysyvässä ryhmässä pysyvän opettajan johdolla. Tämä mahdollistaisi myös yksilölliseen tahtiin etenevät opintopolut, jos niille on tarvetta, ja suuremmissa lukioissa eriyttämisen tavoite- ja taitotason mukaan.

Tarjolla 2. ja 3. vuoden opintopaketeiksi kahdeksaan jaksoon (5-jaksojärjestelmässä) voisi olla esim. seuraavat, joista jokaisesta on valittava jokin.
  1. Äidinkieli 6 jaksoa (yhteensä 9)
  2. A-kieli 6 jaksoa (yhteensä 8)
  3. B-kieli 6 jaksoa (yhteensä 8)
  4. Matematiikka
    • pitkä 8 jaksoa (yhteensä 13)
    • lyhyt 4 jaksoa (yhteensä 7)
  5. Luonnontieteellinen reaali (fy, ke, bi, ge)
    • pitkä 8 jaksoa (yhteensä 9 - fy tai ke)
    • lyhyt 4 (yhteensä 5 (jos on fy tai ke) tai 6 (jos on bi tai ge)
      (Tiedän, että GE voisi luonteensa puolesta olla tuossa toisessakin ryhmässä)
  6. Humanistis-yhteiskunnallinen reaali (hi, yh, ps, katsomus)
    • lyhyt 4 (yhteensä 6, paitsi hi 7)
Jos oletuksena on, että opiskelija opiskelee jokaisessa jaksossa kuutta kurssia (30 viikkotuntia) tässä mallissa jää väistämättä jopa niin sanottu "lääkispakettia" lukeville vähintään kuuden kurssin verran tilaa kursseille, jotka voisivat olla oppiainerajat ylittäviä ja laajuudeltaan 1-3 kurssin paketteja. Noita oppimäärän laajuuksia olisi myös varaa lyhentää, jos lähdetään aidosti etsimään minimiä sisältöosaamisessa ja tehdään tilaa taitoperustaiselle oppimiselle sisältöjen omaksumisen rinnalla. Sellaisen linjauksen integroivien ja soveltavien kurssien valinnaisuuteen kyllä tekisin, että on valittava
  • vähintään yksi kurssi, jossa ytimessä on tietämiseen ja argumentointiin liittyvä filosofinen ydin (esim. teemana väri ja näkeminen eri tieteenalojen näkökulmasta)
  • vähintään yksi kurssi, jossa ytimessä on eettinen pohdinta
Lisäksi muilla kuin pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja kolmatta kieltä lukevilla (ns."lääkispaketti") olisi tilaa myös hyvin monenlaisille vapaasti valittaville opinnoille: tukikursseille / taito- ja taideaineille / kielille / useille reaaleille / CLIL-opetukselle (integroitu kielen ja sisällön oppiminen) / yrittäjyysopinnoille / yhteiskuntapalvelulle ja vapaaehtoistyölle  / korkeakouluopinnoille (0-15 kurssia)

Mikä tässä muuttuisi?
  • Eri oppiaineiden laajuuksissa ei olisi suuria muutoksia. Uskon kuitenkin, että tradition tuntemista painottava ja kulttuuriaineeksi profiloitunut uskonnonopetus ja katsomukselliseen identiteettipohdintaan painottuva et voivat jalostua yhdeksi katsomusaineeksi, jossa kummankin parhaat puolet pääsevät esiin. Lisäksi olen sitä mieltä, että vaikka terveys on tärkeä teema, terveystieto-nimistä oppiainetta ei lukiossa tarvita ylioppilastutkinnon osana.
  • Opiskelija opiskelee laajemman paketin saman ryhmän ja saman opettajan kanssa 
    • ei satunnaista kurssishoppailua ja valtavaa tarvetta ohjaukselle kurssivalinnoissa
    • opettaja pystyy tukemaan paremmin jokaisen yksilöllistä kehitystä esim. moderniin oppimisanalytiikkaan perustuvan tiedon avulla kun oppii tuntemaan kunkin tarpeet - nykyinen seitsemän viikon jakson mittainen aika on siihen aivan liian lyhyt
    • psykologisen tutkimuksen pohjalta tiedetään, että nuoruuden kehityksessä vertaisryhmät ovat tärkeitä eikä lukioikäisen ensisijainen tarve ole yksilöllisen oman tien kulkeminen vaan turvallisessa vertaisryhmässä eläminen => vähentää uusiin ryhmiin sopeutumisen ja jatkuvan valintojen tekemisen tuomaa psyykkistä kuormitusta ja vapauttaa energiaa oppimiseen
    • oppiminen ei olisi sidottu 6-7 viikon jaksoihin, mikä mahdollistaa sisältöjen siirtelyn oppiaineen sisällä esim. mielekkään projektin vuoksi eikä tuota tarvetta jatkuvaan kokeiden pitämiseen (palautetta ja arviointia toki tulisi säännöllisesti)
  • Opettaja saisi tutustua paremmin opiskelijoihinsa ja joutuisi sitoutumaan paremmin siihen, että kaikki on pidettävä mukana. Opiskelijaakin ryhdistäisi se, ettei ole varasuunnitelmana käydä kurssi seuraavassa jaksossa uudestaan. (Jos joku sairastaa pidempään tms. ratkottaisiin tilanteet samoin kuin ne ratkotaan perusopetuksessakin.)
  • Oppiaineiden kurssimäärille olisi olemassa "katto": nyt ennen ylioppilaskirjoituksia tehdään vielä monenlaisia lisäkursseja ja kertauskursseja monessa aineessa, jolloin lukujärjestykseen ei enää mahdu oppiainerajat ylittäviä opintoja eivätkä koulun resurssit riitä toteuttamaan niitä. Tässä oletusarvona on, että oppimäärä sisältää kaiken tarvittavan kertauksen ja valmennuksen ylioppilaskirjoituksiin ja että opetussuunnitelman mukaista on tarjota vain sellaisia valinnaiskursseja, joissa on integroiva ote. Pidemmälle menevät kurssit tulisivat jo korkeakouluista ja luettaisiin hyväksi siellä.
  • Koulutuksen laatu ja oppimistulokset vahvistuisivat. Nyt jo tiedetään, että pienissä lukioissa, joissa käytännössä opiskellaan pysyvissä ryhmissä saman opettajan johdolla, saadaan lakitettua ylioppilaiksi niitä, jotka eivät pärjänneet suurissa lukioissa. Opiskelijantuntemus ja pitkäkestoisempi vastuu tuottavat hyvää hedelmää.
  • Opinto-ohjauksen resursseja voitaisiin käyttää urapohdintaan kurssivalintojen sijasta eikä opinto-ohjaukseen tarvittaisi suurta lisäresurssointia vaan rahat voitaisiin käyttää opetukseen.
Mutta, mutta...sitoisiko aineiden valinta liikaa? Seuraisiko paine liian varhain lukkoon lyötyihin urasuunnitelmiin? Ei välttämättä. Siitä lisää seuraavassa osassa täällä.

Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti